perjantai 29. huhtikuuta 2016

Varaslähtö vappuun

Upea aurinkoinen päivä. Huomenna varmaan moni toivoo samaa ja etenkin sunnuntaille. Onhan yksi vuoden suurimmista juhlapäivistä edessä. Tänä vuonna vapun juhliminen Suomessa jää väliin. Huomenna aamusta kutsuu Saksa ja Berliini.

Sen sijaan tänään töistä kotiin lähtiessani soitti Tanskasta juuri palannut kaverini ja houkutteli minut lasilliselle. Ne jotka minut tuntevat, tietävät, etten ole niitä vaikeimpia tapauksia. Hetkeä myöhemmin olinkin jo aurinkoisella Strindbergin terassilla nauttimassa lasillista kuohuvaa.



Tänään siis vähän jo varastettiin ja nostettiin malja vapulle. Kevätaurinko tekee hyvää. Luonto herää henkiin. Ja tuntuu kyllä siltä, että ihmisetkin heräävät eloon talven horroksen jälkeen. Toivottavasti huomenna iloinen kevätmieli kaikilla. Nauttikaa vapusta! 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Pasta per uno

Pitkän työpäivän jälkeen ei jaksa aina laittaa monimutkaisia ruokia illalliseksi; etenkään silloin kun tekee ruokaa vain itselleen. Koko keittiön räjäyttäminen ei myöskään tunnu järkevältä, kun itse joutuu siivoamaan sotkunkin.

Olenkin viime aikoina tehnyt simppeliä pastaruokaa itselle. Valmistaminen on helppoa ja tapahtuu alta aikayksikön.


Cacio e pepe -tyylinen pasta on helppoa ja hyvää ruokaa arjen kiireen keskellä.


Keität vain sopivan määrän pastaa, raastat päälle reilusti juustoa ja vielä mustapippuria myllystä kaiken päälle. Italiassa, etenkin Rooman alueella tämän tyyppinen pasta tunnetaan nimellä pasta cacio e pepe. Tämäniltainen annos on mukaelma siitä; fusilli sai seuraa parmesaanista.

Aika herkkua 👍

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen postaus

Kauan siinä meni. Ehkä liian kauan. Mutta nyt se kuitenkin on täällä - mun oma blogi.

Asia jäi hautumaan vähän turhankin pitkäksi aikaa ja vain siksi, etten omasta mielestäni keksinyt blogilleni tarpeeksi hyvää nimeä. Pyörittelin ja kierittelin aiheita ja nimiä - ja kuitenkin bloginnimiolisikuitenkinvainbloginnimi, vai olisiko sittenkään? Mikä nyt yhdistäisi kaiken sen, jota olen tänne ajatellut kirjoittaa. Ei yhtikäs mikään... Ei edes livsnjutare, joksi itseni tunnistan

 

Kunnes eräänä päivänä ihan vähän aikaa sitten silmäni osuivat olohuoneen nurkkaa vartioivaan vanhaan karttapalloon; se sieltä kuiskasi korvaani, että ota minut. Ja hetken maisteltuani sanaa syntyi nimi blogillenikin. Ei enää miettimistä, ei pähkäilyä. Nimi on kuitenkin vain nimi.

Tervetuloa siis mukaan kanssani tutustumaan paikkoihin niin lähellä kuin kaukanakin.